Lady Manhattan matkalla tähtiin

Olen tässä pikkuhiljaa saanut opiskelijoilta oppimispäiväkirjojaan simulaatioreissusta. Selkeästi näkee, että jotkut ovat oikeasti panostaneet päiväkirjan tekemiseen, jotkut ovat menneet siitä, mistä aita on matalin. Eli ovat kirjoittaneet minimaaliset kommentit, jotta saavat tehtävän suoritettua. Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että kaikilla opiskelijoilla on positiiviset fiilikset matkasta. Kaikki asiat eivät menneet ihan putkeen & joillakin opiskelijoilla oli vaikeuksia kielitaitonsa kanssa, mutta kenellekään ei kuitenkaan tunnu muodostuneen negatiivista kuvaa reissusta. Niin kuin epäilin itse jo aiemmin, sain kommenttia, että matkalla ei kauheasti markkinointia oppinut. Se on toisaalta sääli, mutta hyvinkin arvattavissa. Sitäkin enemmän he sitten tuntuivat oppineet kaikkea muuta. Ja sehän se onkin pääasia, että jotakin jää käteen. Moni muuten kertoi arvostavansa reissun jälkeen suomalaista kulttuuria ja kotimaataan enemmän kuin aiemmin. Vieraaseen kulttuuriin sopeutuminen ei siis aina ole niin helppoa. Eikä siihen kyllä mielestäni aina tarvi sopeutuakaan. Se on eri asia, jos muuttaa pysyvämmin johonkin toiseen maahan.

Koko homma lienee tämän vuoden osalta pulkassaan. Oletettavasti Belgiasta tulee vielä minulle jonkinlaista raporttia yms. intensiivijaksosta, mutta muuten simulaation ei pitäisi enää työllistää. Siis tänä vuonna. Ensi vuonna simulaatio järjestetään meidän koulussamme. Niin kuin aiemmin kirjoittelinkin, en ainakaan toistaiseksi hihku ilosta asian suhteen. No, pohdimpa sitä asiaa sitten vasta syksyllä. Nyt lienee aika nauttia tulevasta keväästä ja kesästä ja auringonpaisteesta.  

(kirjoitettu sunnuntaina, julkaistu maanantaina) 

Lentokoneessa ollaan, matkalla kotiin. Jees! Reissu on ollut työntäyteinen, tosi kiva tulla takaisin kotiin. Reissussa on mukavaa, mutta myös rähjääntyy. Laittelin tuossa juuri arvosteluja ylös, vielä pitää odottaa opiskelijoiden oppimispäiväkirjoja, sitten on arvostelukin pulkassa. Loimme yhdessä muiden simulaatioon osallistuvien opettajien kanssa arvostelun opintojaksosta. Arvostelussa oli mukana lähinnä simulaatiopeliin liittyviä asioita. Henk.koht. en olisi halunnut ko. arvostelua käyttää, sillä kuten olen jo useampaan kertaan kirjoittanut, matkaan kuuluu paljon muutakin kuin varsinaista simulaation pelaamista. Mutta teen nyt kuitenkin arvostelut muiden kanssa sovitulla tavalla, kaikki eri maiden opiskelijat ovat siis samassa asemassa arvostelujen suhteen. Tosin, minulla on pieni ”takaportti” vaikuttaa arvosteluun – oppimispäiväkirjaa eivät tee minkään muun koulun opiskelijat. Saa nähdä, millaisia raportteja saan…  

Mitä minulla sitten jäi tästä simulaatioreissusta käteen? Ensimmäisenä tulee mieleen väsymys. Nämä matkat kun eivät suinkaan ole lomaa, niin kuin jotkut ihmiset haluavat asian nähdä. Tässähän on periaatteessa oltu 1,5 viikkoa putkeen töissä aamusta iltaan, myös viikonloput. Kokemuksena ihan hyvä reissu kuitenkin. Niin kuin olen aiemmin kirjoitellut, en ole mikään Belgia-fani ja siksi odotukseni järjestelyjen yms. suhteen eivät olleen järin suuret. En siis kokenut suuria pettymyksiäkään. Itselleni matka opetti kulttuurieroihin sopeutumista ja ehkä jossakin määrin kärsivällisyyttä. Sain varmistusta aiemmille kokemuksilleni, että ulkomailla aikatauluilla ei ole niin suurta merkitystä kuin meillä. Opiskelijat huomasivat saman asian. Sain myös aika hyvän käsityksen siitä, kuinka tämän laajuisia kansainvälisiä intensiivejä ei kannata hoitaa. Belgiassa kaikki asiat olivat yhden ihmisen takana, joka ei halunnut/osannut delegoida mitään tekemisiä eteenpäin. Näin ollen hän olikin intensiivin loppupuolella melko hermoraunio. Stressi iski pahasti päälle, mutta siltikään kukaan muu ei saanut auttaa. Tämän intensiivin yksi tarkoitushan oli opetella tiimityötä. Ehkä tämän miehen olisi pitänyt ymmärtää tiimityön merkitys myös omassa työssään. Ensi vuonna olisi tosiaan meidän vuoro järjestää sama juttu. Juuri nyt ei kauheasti innosta, katsotaan, kuinka asian kanssa käy.

 Itse antaisin reissulle ehkä arvosanan 3. Kaikki olisi voinut mennä paremmin, mutta myös paljon huonomminkin. Uskon opiskelijoiden oppineen paljon. Etenkin niistä kulttuurieroista, vieraassa kulttuurissa toimimisesta ja tiimityöskentelystä. Ja tietysti kielitaito koheni silmissä! Markkinoinnin anti jäi oletettavasti melko pieneksi, vaikka sitäkin oli tarkoitus oppia. (Itseäni muuten yllätti, että suuri osa opiskelijoista ei hallinnut edes markkinoinnin perusasioita. Tällöin tietysti pelin pelaamisesta tulee melko mahdotonta. Toivottavasti kaikki muistavat tämän reissun jälkeen, että markkinoinnissa kaikki lähtee liikkeelle asiakkaasta!!!) Tällainen simulaatiotyöskentely on hyvin erilaista kuin luokkaopiskelu. Uskon sen sekä vaativan että antavan enemmän opiskelijoille. Toivottavasti kaikille jäi reissusta jotakin käteen. Ettei tullut fiilis ”paska reissu, mutta tulipa tehtyä”. Ainakaan kukaan ei päällepäin näytä tyytymättömältä, joskin ei mitenkään haltioituneeltakaan. Uskon, että olemme kaikki onnellisia, että pääsemme kohta kotiin. Olemme kaikki ainakin taas yhtä kokemusta rikkaampia. Väsyneitä, mutta onnellisia siitä, että kohta olemme kaikki ehjinä perillä.   

Aika menee hirveätä vauhtia, tänään ollaan simulaatiossa jo viimeisessä päätöskierroksessa. Tämän päivän jälkeen on vielä kaksi päivää ”varsinaista peliaikaa”, sunnuntaiaamuna lennetään takaisin kotiin. Kyseessä on ollut todellinen intensiivi, tyhjää aikaa ei ole juuri ollut – ainakaan opettajilla. Opiskelijoilla on ollut aina välillä vähän iisimpää – alku oli melkoisen hetkistä heilläkin, pelin tultua tutummaksi pahin paine tuntui hellittävän ja aikaa riitti muuhunkin kuin varsinaiseen opiskeluun ja päätösten tekemiseen. Opiskelijat olivat alussa melkoisen pihalla – opettajat ovat tainneet olla sitä koko ajan.

Kuten olen aiemmissa kirjoituksissasi kertonut, opiskelijat ovat pelanneet intensiivin aikana simulaatiopeliä, jonka tarkoituksena on ollut opettaa heille markkinoinnin päätöksentekoa. Vähintäänkin yhtä tärkeänä asiana on ollut oppia toimimaan monikulttuurisissa tiimeissä ja oppia elämää! Uskoisin, että osa opiskelijoista on oppinut jotakin uutta markkinoinnista, osa ei. Osalla peli on mennyt todella hyvin, osalla ei. Tiedä sitten, kummat ovat oppineet enemmän, ne joilla peli on mennyt hyvin vai ne joilla huonosti?! Riippunee siitä, onko menestystä ja menestymättömyyttä kunnolla analysoitu… Kaikki ovat kuitenkin varmasti oppineet jotakin kulttuurieroista ja elämästä. Opiskelijat joutuvat/pääsevät toimimaan tiimeissä, joissa on parhaimmassa tapauksessa seitsemän eri kansalaisuutta (toisen suomalaisen koulun ryhmässä on puolalaisia, venäläisiä ja norjalaisia ja toisen ranskalaisen koulun ryhmässä on kaksi kiinalaista). Se asettaa todelliset haasteensa. Osa tiimeistä on toiminut hyvin, toisilla on ollut todella suuria ongelmia. Kulttuurierot eivät tietysti ole ainut haasteiden aiheuttaja ihmistenvälisessä kommunikoinnissa – mehän olemme kaikki omia persooniamme ja aina emme tule kaikkien kanssa toimeen. That’s life. Minusta on ollut jännä huomata, että ranskalaiset & belgialaiset ovat jotenkin olettaneet, että me suomalaiset olisimme samanlaisia kuin he. Ja tämähän ei todellakaan pidä paikkaansa (poikkeuksia voi tietysti löytyä). Näyttäisi siltä, että rohkeammat suomalaiset ovat ottaneet johtavat roolit tiimeissään – mikä ei yllätä itseäni yhtään –, ujommat ovat ikävä kyllä jääneet ehkä vähän syrjään. Tänään tekemäni haastattelukierroksen perusteella kukaan ei kuitenkaan ole katunut mukaan lähtöään.

Reissu ei ole kokonaisuudessaan ollut vaan pelin pelaamista, mukaan on mahtunut isäntäkaupunkiin tutustumista, Brysselin vierailua, ulkopuolisten pitämiä luentoja jne. Ja kaikista näistä eri asioista on tietysti pitänyt oppia jotakin. Tätä on yritetty varmistaa erilaisten tehtävien muodossa. Luonnollisesti opiskelijoiden matkaan ovat kuuluneet myös illanvietot paikallisissa kuppiloissa. Eiköhän niilläkin ole ollut oma roolinsa kulttuurin omaksumisessa ja vieraiden kulttuurien ihmisiin tutustumisessa…

Entä sitten minä itse, mitä minä olen oppinut? No, on tämä ollut kulttuuriin syventymismatka minullekin. Olen asunut Belgiassa, joten osasin odottaa, että kaikki ei täällä mene ihan niin kuin meillä Suomessa. Vähän yksi sun toinen asia on ollut enemmän ja vähemmän vinksallaan. Ehkä olen siis oppinut kärsivällisyyttä (mikä ei ole suurin hyveeni). Ehkä olen myös hetkellisesti omaksunut jotakin paikallisesta kulttuurista, välillä on ollut pakko ottaa ”laizzes faire” –asenne. Eli kyllä se siitä –ajattelu. Tätä voisi kyllä soveltaa ehkä enemmän kotonakin?! Olemme nimittäin opettajien keskuudessa olleet useamman kerran melkoisen pihalla, mitä tulee tapahtumaan milloinkin. Kaikki on ollut järjestävän tahon edustajan käsissä, joka on jakanut tietojaan tihkuen. Olen oppinut myös aika paljon siitä, kuinka järjestää intensiiviopintojaksoja ja kuinka ei. Nämä tiedot tulevat tarpeeseen oman koulumme ollessa vastuussa seuraavasta simulaatiosta ensi vuonna. Täytyy rehellisesti sanoa, että en odota sen järjestämistä. Täytyy katsella, mitä siitä tulee… Homma on joka tapauksessa melkoinen. Kertonen näistä oppimisistani myöhemmin lisää.

Goeiedag! Täällä sitä ollaan. Toissapäivänä tultiin paikan päälle ja eilen oli ensimmäinen varsinainen simulaatiopäivä. Eilen ei tosin vielä päästy kovin pitkälle, opiskelijat esittelivät itseään, koulujaan, maitaan ja tutustuivat toisiinsa. Eilen myös esiteltiin koko intensiivijakson ohjelma ja simulaation kulku & softa. Yllättäen kyllä, kaikki on toistaiseksi sujunut hyvin. Kaikki olivat ajoissa lähdössä matkalle, asenne on alusta asti ollut kaikilla hyvä ja kulkuvälineiden vaihdoistakin Suomessa ja Belgiassa selvittiin todella hyvin. Hauikset tosin joutuivat koville, kun raahasimme kasseja pitkin Belgian juna-asemia. No, perille päästiin kuitenkin hyvin. Osalle opiskelijoista majoitusolosuhteet täällä perillä olivat järkytys, vaikka olinkin heitä jo aiemmin varoittanut, että ei kannata odottaa luksusta. Osa oli ihan tyytyväisiä, tosin majoitustilatkin vaihtelivat opiskelijoittain. Osa majoitettiin saman kompleksin hostelliin, osa huoneistohotelliin ja osa hotelliin. Eivätköhän kaikki kuitenkin selviä tämän 1,5 viikkoa ko. olosuhteissa. Itselläni ei tällä kertaa ole suurta murinaa majoituksesta. Tosin en odottanut luksusta minäkään. Pääasia, että huoneessa on lämmin ja siedettävä olla. Mitä nyt, jos naapurihuoneen miekkonen kuorsaa kaiket yöt (seinät ja lattiat tuntuvat olevan pahvia, toivottavasti en tipahda lattian läpi aamiashuoneeseen, joka on huoneeni alla)…

Eilen tosiaan oli melko paljon esittelyjä yms. Yhtään ei tarvitse suomalaisena hävetä, päinvastoin. Meidän opiskelijoidemme kielitaito oli ryhmän paras ja sanoisin myös, että käytös ja asennoituminen olivat parhaiten kohdallaan. He eivät olleet lähteneet reissuun vain bilettääkseen (vaikka varmasti tulevat sitä paljonkin reissun aikana tekemään), kuten ehkä voisi sanoa osasta belgialaisia ja ranskalaisia. Opiskelijat olivat tyytyväisiä, että heidän ohjaajanaan on nuori opettaja (=minä), joka ei varmasti kaikkien pahiten rajoita heidän tekemisiään iltaisin yms. Puolestani he saavat tehdä iltaisin mitä lystäävät, kunhan ketään ei jätetä porukasta yksinään heitteille ja kaikki selviävät aamuisin simulaatiota jatkamaan. Kaikki vaikuttavat ihan selväjärkisiltä nuorilta aikuisilta, joten uskon heidän omaan kykyynsä huolehtia itsestään.  

Ryhmäläisten tiimiytyminen sujui minusta ihan hyvin. Alussa ehkä kommunikointi on vähän varovaista, mutta kyllä se siitä. Eilen illalla järjestettiin European Aperitive, johon kunkin maan opiskelijat toivat omia syömisiään ja juomisiaan. Näitä sitten kaikki saivat maistella oman halunsa mukaan. Tunnelma alkoi pikkuhiljaa kohota kattoon, monella maalla kun oli tarjottavana myös alkomahoolia. Eli illalla tutustuminen taisi sujua paremmin kuin päivällä. 

Kaikki omat opiskelijani olivat tänään aamulla kiltisti paikalla, osa tosin hieman punoittavin silmin. Tänään alkoi varsinainen opiskelijoiden oma työskentely. Parin tunnin sisään opiskelijat tekevät ensimmäisen päätöskierroksensa edustamansa yrityksen markkinointi- ja muista asioista. Heille on kaikille annettu lähtökohtatilanne, josta lähteä tekemään päätöksiään. Alku on varmasti hankala, kukaan ei oikein tiedä, mitä tehdä, mutta ajan saatossa tämäkin helpottuu. Simulaation aikana opiskelijat tekevät kahdeksan päätöskierrosta, lisäksi on paljon muuta ohjelmaa. Aika näyttää, miten homma lähtee pyörimään. Palaan taas asiaan simulaation kuluessa…

Simulaatio lähestyy uhkaavaa vauhtia. Mutta ei se mitään – kaiken pitäisi olla pikkuhiljaa valmiina, ainakin täällä omassa päässämme. Lentoliput, bussiliput, passit yms. pitäisi olla kunnossa, opiskelijat toivottavasti ovat lukeneet simulaation manuaalia (tai lukevat ennen reissua), majoituksenkin pitäisi olla Belgiassa järjestettynä (vaikka siinä pienoista säätöä olikin), että eiköhän tästä voi siis lähteä matkaan.

Markkinointisimulaatio voi kuulostaa oudolta. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että opiskelijat opettelevat markkinoinnin ja muiden yrityksen toimintojen päätöksentekoa simuloidulla markkinalla tietokoneen välityksellä. Opiskelijat jaetaan kymmeneen ryhmään, joissa kussakin on yksi edustaja kaikista simulaatioon osallistuvista oppilaitoksista. Tiimeistä tulee siis todella kansainvälisiä. Nämä kymmenen ryhmää jaetaan kahdelle eri markkinalle, kullekin siis viisi tiimiä. Nämä viisi tiimiä kilpailevat keskenään markkinan sisällä. Pelissä siis periaatteessa löydetään kaksi voittajaa, kummallakin markkinalla parhaiten menestynyt yritys ja sen vetäjät.

Kaikki yritykset eli tiimit lähtevät liikkeelle samasta lähtökohtatilanteesta. Kullakin yrityksellä on tietty määrä rahaa, tietty tuote, jota markkinoida jne. Pelissä on kahdeksan eri päätöksentekokohtaa, jossa tiimiläiset pohtivat, mitä kussakin tilanteessa tulisi tehdä. He siis tekevät oikeiden yritysten päätöksiä oikeissa markkinatilanteissa, joskin tällä kertaa simuloidulla markkinalla. Kuten normaaleillakin markkinoilla, yritysten toiminnot vaikuttavat toisiinsa. Tilanne siis elää koko ajan ja yritysten/tiimien täytyy sopeutua kuhunkin tilanteeseen ja päättää, mitä siinä pitäisi tehdä. Tiimit voivat pelin kuluessa muuttaa kohderyhmiään, tehdä tuotekehitystä, miettiä viestintään liittyviä asioita ja niin edelleen. Vaikka nämä luettelemani jutut ovat markkinoinnin asioita, oikeastaan simulaation nimi voisi mielestäni olla muutakin kuin markkinointisimulaatio, sehän opettaa opiskelijoille käytännössä koko yrityksen johtamista ja päätöksentekoa. Täytyy tässä itsekin vielä syventyä pelin manuaaliin, jotta sitten paikan päällä käsittäisi, miten homma oikeasti pitäisi hoitaa. Itse kuulun siis opettajana tiimien ohjaajiin. Me emme kuitenkaan saa antaa opiskelijoille minkäänlaista vinkkiä, millaisia päätöksiä tehdä, olemme kuitenkin tukena ja turvana ongelmatilanteiden varalle. Parin viikon päästä olemme olleet jo pari päivää perillä. Sitten lisää………..

Olen tässä päivänä muutamana kirjoitellut opetusharjoitteluraporttiani. Minun olisi kyllä pitänyt tehdä ihan muuta ( = kasviksia), mutta jotenkin taivuin mieluummin tämän tehtävän puoleen…. Raportista näyttää tulevan melko massiivinen, kootaanhan siihen kaikkien ajatukset omasta opettamisesta ja muiden opettamisesta. On ollut tosi kiva saada matkan varrella  kommentteja/palautetta niin ohjaavalta opettajalta kuin opiskelijakollegoiltakin. Niin, ja opiskelijoilta. Näistä kommenteista on hyvä poimia, ne asiat, joissa on itse hyvä & toisaalta ne asiat, joita tulisi/voisi vielä kehittää. Minusta on ollut erittäin mukava myös käydä kuuntelemassa muitten opetusta. Tuntuu, että niistä on aina jäänyt jotakin käteen myös omaan opetukseen. Taidanpa tehdä näitä seurantoja myös raportin kirjoittamisen jälkeen…

Minulta kysyttiin syksyllä, olisinko halukas lähtemään koulumme ohjaajaksi kansainväliseen markkinointisimulaatiointensiiviopintojaksoon (Huh, mikä sana! :) ) Belgiaan tulevana keväänä. Aikani asiaa pohdittuani lupasin lähteä mukaan. Simulaatio opetus/oppimisvälineenä ei ole minulle mitenkään tuttu, joten olen – tai olin – jokseenkin yhtä ulkona asiasta kuin mukaani lähtevät opiskelijat. Tosin nyt tiedän jo paljon enemmän kuin syksyllä. Käytäntö kuitenkin näyttää, mitä tuleman pitää.

Simulaatio on seitsemän eurooppalaisen korkeakoulun ”yhteisproduktio”. Mukana on kaksi koulua Suomesta, kaksi Belgiasta, kaksi Ranskasta & yksi Unkarista. Kustakin koulusta värvätään mukaan 10 opiskelijaa, joten ohjaajineen meitä on melkoinen sakki – about 80! Kyseinen simulaatio on kolmevuotinen projekti, vastaavanlainen sessio järjestettiin vuosi sitten Unkarista ja vuoden päästä täällä Suomessa.

Lähdin lähes täysin ummikkona mukaan simulaation ensimmäiseen suunnittelukokoukseen Riikaan. Olin pläräillyt etukäteen edeltäjäni mapin edelliseltä vuodelta. Kokouksessa kuitenkin huomasin, että pysyin kärryillä siinä, missä kaikki muutkin – ehkä jopa paremmin. Uskomatonta muuten, miten kulttuurierot järjestelmällisyydessä, hahmottamiskyvyssä, laskentataidoissa yms. voivat tulla niin nopeasti esille………. Meillä suomalaisilla ei todellakaan ole mitään hävettävää!  

No joo, saimme asiat käytyä läpi sillä tasolla kuin pitikin. Ensimmäisenä tehtävänä meillä mukaan lähtevillä ohjaajilla oli ruveta rekrytoimaan opiskelijoita mukaan matkaan. Halusin tehdä valinnat ennen joulua alta pois ja näin ollen järjestinkin tiedotustilaisuuden asiasta, pyysin kiinnostuneilta hakemukset, luin ne läpi, järjestin ryhmähaastattelut & valitsin matkaan lähtijät. Ryhmähaastattelu ei muuten ollut mikään huono homma ainakaan tällaiseen valintaan. Näki heti, miten ihmiset tulevat juttuun keskenään & osaavatko he toimia muiden ihmisten kanssa. Haastattelut menivät tosi hyvin, kukaan ei edes saanut paniikkia tai ”jäätynyt” käännettyäni haastattelun englanninkielelle. Kielitaito oli syytä testata etukäteen, sillä kaikki kommunikaatio simulaation aikana tulee tapahtumaan englanniksi. Simulaatiossa opiskelijat joutuvat/pääsevät lisäksi työskentelemään monikansallisissa ja monikulttuurisissa tiimeissä. Kilpailevat tiimit muodostetaan niin, että kussakin tiimissä on yksi jäsen kustakin osallistuvasta korkeakoulusta. Opintojakson tavoitteena on siis oppia paaaaaljon, paaaaljon muutakin kuin markkinointia – tiimityötaitoja, kulttuurienvälistä kommunikointia, kulttuurierojen ymmärrystä ja ennen kaikkea elämää!

Viikko sitten olin seuraavassa/viimeistelevässä kokouksessa paikan päällä Belgiassa. Olipahan reissu! Seppo Räty oli ihan väärässä kommentoidessaan, että Saksa on paska maa. Itse voisin ennemmin sanoa sitä naapurimaastaan. Jostain syystä Belgia on ihan äärimmäisen epäorganisoitunut ja siellä voi sattua ihan mitä vaan. Siellä joskus asuneena voin sanoa, että mikään ei yllätä – ei mikään –, ottaa kuitenkin päähän. Matkat meni ihan jees, kokoukset venyivät ja paukkuivat. Ylipitkän päivän päätteeksi saavuin ”hotellilleni”, jossa oli huoneessa 10 astetta lämmintä. Edes näin suomalaisena sitkeänä sissinä ei huvittanut jäädä väsyneenä ja vielä osittain flunssaisena kärvistelemään vällyjen alle, vaan vaihdoinpa hotellia. Oikeasti kahteenkin kertaan, kolmannessa sentään pystyi olemaan. No joo, tämä on pitkä tarina, voinen kertoa siitä joskus lisää.

Kokousten epäorganisoituneesta luonteesta ja asioiden ees taas pyörittelystä huolimatta saimme kuitenkin kaikki asiat ainakin noin suurin piirtein käytyä läpi. Päävastuu asian järjestelyistä on belgialaisella koululla, joten sinällään tässä ei ole mitään stressiä. Järjestelyt ovat vielä aika vaiheessa, mutta eiköhän kaikki selkiä ennen maaliskuun neljättä, jolloin reissuun lähdemme. Asia, joka jäi itseäni hieman mietityttämään omien mukavien hotellikokemusteni jälkeen, oli opiskelijoiden asuminen opintojakson aikana. Isännät olivat suunnitelleet, että opiskelijat laitetaan hostelliin 5 hengen huoneisiin. Minusta tämä kuulostaa aika rajulta ottaen huomioon, että opiskelijat tuijottavat toisiin aamusta iltaan järjestetyn ohjelman merkeissä ja sitten illalla vielä yrittävät rakentaa pelisääntöjä 5 hengen huoneissa. Omaa rauhaa ei ole varmaankaan ollenkaan koko 1,5 viikon aikana. Voi olla, että olen turhaa huolissani, muiden mielestähän ”he ovat vain opiskelijoita, kyllähän he asuvat missä vaan!”. Itse ajattelisin opiskelijoiden kuuluvan samaan rotuun kuin me opettajatkin, mutta voinhan olla väärässä. Tosin, ehkä minun ei vielä kannata olla tästä asiasta kovin huolissani, juuri tänään tuli tieto, että paikka, johon opiskelijat oli tarkoitus majoittaa onkin fully booked koko sen 1,5 viikkoa, jonka aiomme kaupungissa olla……. Että saa nyt sitten nähdä, mitä keksivät. Onneksi se ei ole nyt minun murhe.

Tämä tästä tällä kertaa. Kirjoittelen myöhemmin aiheesta lisää.  

Olisinpa ollut henk.koht. kuuntelemassa Merja Alanko-Turusen alustusta oppimisen kohteesta. Uskon, että alustus olisi tukenut tiedon sisäistämistä ja avannut aihetta laajemminkin. Ainakin materiaalista päätellen alustuksen aikana käytiin läpi paljon muutakin, kuin mitä kirjallinen paketti sisältää. Mutta näillä mennään. :)  

Merjan aiheena oli esitellä oppimisen kohdetta – oppimistoiminnan rakentamista – monesta eri näkövinkkelistä. Tarkasteltavia lähestymistapoja olivat aihekokonaisuusajattelu, kokemuksellinen oppiminen, ongelmanperustaisuus sekä projektiperustaisuus. Nämä eri lähestymistavat ovat siis erilaisia keinoja – opetus- ja oppimismenetelmiä – , joilla ”oppia yritetään saada menemään perille”.  

Oli opintojakso mikä tahansa, sen takana on yleensä aina opetussuunnitelma. Opetussuunnitelma ohjaa opettajan työtä. Siinä määritellään opintokokonaisuuden ”teknis-hallinnolliset näkemykset”, eli käytännössä, mihin kyseisellä opintojaksolla pyritään (mitkä ovat opetuksen ja oppimisen tavoitteet), millaisia asioita opintojakson aikana tulee opettaa, kuinka laajasta opintojaksosta puhutaan, kuinka se sijoittuu suhteessa muihin opintojaksoihin ja niin edelleen. Toisaalta opetussuunnitelmia laadittaessa mietitään myös opiskelukokonaisuuksia pedagogisesta näkövinkkelistä – kuinka kukin opintojakso tulisi toteuttaa parhaimman mahdollisen oppimisen aikaansaamiseksi eli millaisia opetusmenetelmiä tulisi käyttää. Nimenomaan näihin erilaisiin opetus- ja oppimismenetelmiin Merja on keskittynyt alustuksessaan.  

Lyhyesti sanottuna aihekokonaisuusajatteluperustaisessa oppimisessa muodostetaan ensin teoreettinen kokonaisnäkemys ja toimintamalli käsiteltävästä aihealueesta. Tämän näkemyksen ja mallin kehityttyä ymmärryksen tasolle, niitä sovelletaan käytännön tehtävien ratkaisemiseen. Toisin sanoen, ensin tulee teoria, sitten sen sovellukset.  

Kokemuksellisessa oppimisessa vastaavasti lähdetään liikkeelle konkreettisista kokemuksista. Koettua kokemusta pohditaan syvällisesti – reflektoidaan -, mietitään sen lainalaisuuksia, muodostetaan ymmärrys tapahtuneesta ja lopulta käsitteellistetään kokemus kuvaamaan tutkinnan kohteena olevaa ilmiötä laaja-alaisemmin. Kokemuksellisen oppimisen mallissa siis kokemustiedosta johdetaan ajan ja pohdinnan kautta teoreettista, käsitteellistä tietoa.  

Toisaalta PBL:ssä (Problem Based Learning) eli ongelmaperustaisessa oppimisessa lähdetään liikkeelle ongelmasta. On olemassa ongelma/ongelmia, johon/joihin ryhmän tulee yhteistoiminnallisesti löytää ratkaisu/ja. Aivoriihien, ideoiden ryhmittelyjen, ideoiden arviointien, tiedonhankinnan jne. kautta löydetään lopulta ryhmän yhteistyöllä ratkaisut käsiteltäviin ongelmiin. Ratkaisut voidaan (ainakin joissakin tapauksissa) jatkossa käsitteellistää koskemaan kyseistä ilmiötä laajemminkin, ne yleensä siis toimivat muissakin kuin tässä yksittäisessä tapauksessa (Tosin ratkaisun onnistuneisuutta tulee toki pohtia! Aina ei välttämättä saavuteta ”oikeita” ratkaisuja.). PBL:ssä oppimista tapahtuu prosessin joka vaiheessa. Varsinaisen aiheen oppimisen lisäksi opitaan mm. ryhmässä toimimista. Tiivistäen, PBL:ssä lähdetään liikkeelle yleensä käytännönongelmasta, johon pyritään löytämään yhteistoiminnallisesti ratkaisuja niin opiskelijoiden päästä kuin teoriatietoudestakin – oppiminen tapahtuu sekä oman että ryhmän pähkimisen että teoriatiedon selvittämisen kautta. 

Projektiperustaisessa oppimisessa vastaavasti lähdetään liikkeelle esimerkiksi jostakin kehitettävästä asiasta. Opiskelijoille annetaan ”toimeksianto”, jota he lähtevät toteuttamaan. Projektiperustaiseen oppimiseen liittyy esimerkiksi käsityksen muodostaminen tutkittavasta asiasta, aiheen rajaaminen, toimintatapojen suunnittelu ja valinta, varsinaisten tehtävien toteuttaminen valituilla toimintatavoilla, toteutettujen tuotosten toimivuuden & laadukkuuden arviointi sekä lopulta tulosten jakaminen ja levitys.  

Merjan aihealue on minusta itsestäni melkoisen mielenkiintoinen. Kaikissa Merjan oppimismenetelmissä hyväksikäytetään ainakin jossakin vaiheessa itse tekemistä. Itse olen käytännössä huomannut, että tekemällä ja kokemalla oppii kaikkein parhaiten. Joskus kantapäänkin kautta – mutta oppii kuitenkin! Mielenkiintoa aiheeseen tuo myös se, että kaikkia edellä mainittuja opetus- ja oppimismenetelmiä käytetään omassa työorganisaatiossani.

Osallistuin 21.11.2007 Johanna Lasasen Studia Generalia luennolle. Hänen aiheenaan oli koulutuksen & työelämän vertailu. Koska olen itse jokseenkin saksalaismyönteinen taustani takia, mieleeni jäivät mm. seuraavat asiat: Saksassa kannatetaan työperäistä oppimista. Siellä yritykset määrittelevät koulutuksen suuntaviivoja ja ammatillinen koulutus on erittäin suuressa arvostuksessa. Myös opetussuunnitelmissa korostetaan ammatillista osaamista ja arvostusta. Suomessa vastaavasti korostetaan oppilaitoskeskeistä opetusta ja oppimista, myös työssä oppiminen eli työharjoittelujaksot toteutetaan koulujen näkökulmasta. Suomessa pyritään toisaalta tänä päivänä myös yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen keskinäiseen rikastamiseen. Toisin sanoen, opintojaksoja voi valita kummankin koulutustyypin puolelta & myös kaksoistutkinnot ovat mahdollisia.  

Saksalaiset joutuvat tekemään ammatilliset valintansa hyvin aikaisessa vaiheessa, jo noin 13-14 vuoden iässä. Suuntauksia voi tosin tänä päivänä myöhemmin muuttaa, vaikkei se kaikkein helpointa olekaan. Suomessa tämä ammatillinen suuntautuminen tapahtuu myöhemmin. Toisaalta saksalaiset astuvat työelämään alle parikymppisinä, kun taas suomalaiset vastaavasti 21-14 vuoden iässä. Muuten, tietääkseni Suomessa ja Saksassa on tällä hetkellä ainoina maina (mahdollisesti muissakin saksankielisissä maissa?) ammattikorkeakouluja. Ilmankos Saksa on niin mukava maa.                                                         

Se suomalaisista ja saksalaisista. Mitä muuta minulle jäi mieleen? Esimerkiksi seuraavat asiat: 

• Euroopan tasolla suurempi osa opiskelijoista on ammatillisessa koulutuksessa kuin yleissivistävässä koulutuksessa (kaikki ikäluokat mukaan ottaen).
• Naiset suosivat yleissivistävää linjaa. Poikien valinnoissa ammatillisen koulutuksen suosio on kasvanut.
• Vanhoissa EU maissa ammatillisen koulutuksen suosio on kasvanut, uusissa EU maissa vastaavasti vähentynyt.
• Nuorten on vaikea saada töitä heti valmistumisensa jälkeen (yllätys, yllätys).
• Suomessa työllistymistä on auttanut työharjoittelujaksojen tulo.
• Mitä korkeampi koulutustaso, sitä vähemmän on työttömyyttä (edelleen yllätys, yllätys).
• Naisten työttömyys on suurempaa kuin miesten (ja taas yllätys, yllätys).

Yksi asia, mikä minua oikeasti ihmetytti oli se, että Irlannissa kaikki joutuvat käymään yleissivistävän koulutuksen. Ammatillista koulutusta on tarjolla vasta sen jälkeen. Miksikö tämä minua ihmetyttää? Omasta kokemuksestani Irlanti on hyvin paljon perässä meitä kehittyneempiä EU maita, monet hommat on aika retuperällään. Jotenkin näkisin, että pakollisen yleissivistävän koulutuksen pitäisi tehdä kansasta jollakin tavalla yleisellä tasolla ehkä sivistyneemmän. Minusta tämä ei ole Irlannissa nähtävissä. Ehkä olen väärässä.  

Osallistuin 13.11.2007 yhden Suomen markkinointigurun, Timo Ropen, luennolle. Timon esitys oli osa laajempaa seminaaria, jonka tarkoituksena oli auttaa ja antaa tietoa kansainvälistymistä suunnitteleville pk –yrityksille. En tässä kirjoituksessani niinkään puutu Timon asiaan, joka muuten oli ihan markkinoinnin peruskamaa – hyvää perustietoa yrityksille kansainvälisen markkinoinnin haasteista –, vaan hänen tapaansa esittää tietonsa. En ollut aiemmin ollut kuuntelemassa Timoa, vaikka tiesinkin kyllä kuka hän oli. Odotin luentoa mielenkiinnolla. Rehellisesti sanottuna, miehestä oli tullut etukäteen melkoisen itsevarma kuva – niin hyvässä kuin pahassakin. Oli siis jännä nähdä, oliko mielikuvani osunut kohdalleen. Ja olihan se.

Timon esitystapa on varmasti sellainen, joka jakaa mielipiteet kahtia. Itse pidin luennosta, joka oli äärimmäisen räväkkä, sanoisin jopa provosoiva. Uskon, että hän olisi halunnut vetää yleisön mukaan väittelyyn, mutta tällä kertaa yleisö ei siihen mukaan lähtenyt. Timo siis veti sessionsa melkoisen itsenäisesti. Timo käytti esityksessään monia tehokeinoja, puhui välillä tarkoituksellisesti äärettömän nopeasti (jopa minun oli välillä vaikea pysyä perässä, vaikka melko nopea olenkin!), teki provosoivia yleistyksiä ja kertoi äärimmäiseen laitaan vietyjä esimerkkejä. Asiat olivat hänelle melko mustavalkoisia. Joku voisi luonnehtia esitystä teatraaliseksi. Minusta se oli hyvä! Timo pakotti kuulijat keskittymään ja veti heidät mukaansa (paitsi ne, joita ko. esitystapa ei innostanut, tiedän, että heitäkin oli joukossa).

Olen itse näin jälkikäteen miettinyt, voisinko omaksua Timolta jotakin itselleni. Ehkäpä, mutta ehkä ihan noin hyökkäävä tyyli ei minulle sattuisi. En tuntisi olevani ihan omassa roolissani. Mutta, pidän kuitenkin esiintymisestä, että ehkä voisin jotakin kokeilla… Olenhan Lady M, estradien valloittaja.

Osallistuin 14 – 18.11.2007 Businetin – liiketaloutta opettavien eurooppalaisten korkeakoulujen – konferenssiin Latviassa, jossa kävin kuuntelemassa John Ellisonia Englannista New College Durhamista. Hänen aiheenaan oli PDP, Personal Development Planning, eli opiskelijoiden henkilökohtaisen kehittymisen suunnittelu. Aihe oli kokonaisuudessaan erittäin mielenkiintoinen, Johnin luennon jälkeen aihetta käsiteltiin workshopmaisesti kaikkien osallistujien kesken. 

John kertoi, että hänen omassa oppilaitoksessaan oli erityisesti havaittu, että opiskelijat tarvitsisivat työllistyäkseen muutakin todistetta ominaisuuksistaan kuin muodollisen todistuksen. Heidän käsityksensä mukaan – niin kuin mielestäni kaikkien muidenkin käsitysten mukaan ainakin pitäisi olla – muodollinen todistus ei todista sitä, että opiskelijalla on ominaisuudet, joilla tullaan pärjäämään työelämässä. Näin ollen heillä oli suunniteltu erityinen 10 opintoviikon paketti, jolla pyritään varmistamaan, että opiskelijoilta löytyy valmistuessaan muitakin tietoja ja taitoja, kuin ”normaalia” teoriatietoutta kustakin oppiaineesta. Näiden opintojen tavoitteena on saada opiskelijoita miettimään itseään ja ominaisuuksiaan, oppia vuorovaikutustaitoja, yhteistyötaitoja, kommunikointitaitoja ja niin edelleen. Opiskelijoiden tehtävänä on myös kasata kyseisten opintojen aikana portfolio itsestään, jolla he voisivat osoittaa tuleville mahdollisille työnantajilleen esimerkiksi työhaastatteluissa, millaisia he ovat ihmisinä ja mitä kaikkia työelämässä vaadittavia taitoja he omaavat varsinaisten teoriatietojen lisäksi (mikäli työnantajat haluavat sellaisia katsella…).  

Workshop –keskustelun aikana selvisi, että osanottajat olivat eri mieltä siitä, kuuluisiko tällaisten opintojen olla erillisiä vai pitäisikö ne ”sulauttaa” normaalien opintojaksojen sisään. Molemmat vaihtoehdot saivat kannattajia. Ongelmaksi erillisissä opinnoissa koettiin se, että opiskelijat eivät välttämättä ole kovin motivoituneita niin sanotusti ko. ”näpertelyyn”. Toisaalta, sulautetun vaihtoehdon ongelmaksi vastaavasti nähtiin se, että tajuavatko opiskelijat, että nyt heidän itse asiassa tulisi oppia muutakin kuin luennon teoriatietoa. Kumpaakaan vaihtoehtoa ei voida siis ehdottomasti julistaa voittajaksi. Itse kannattaisin molemman vaihtoehdon kombinaatiota, mielestäni opiskelijoilla olisi hyvä olla erillisiä opintojaksoja aiheesta (tosin ehkä New College Durhamia pienemmässä muodossa), mutta vastaavia tietoja olisi hyvä myös sulauttaa normaalin opetuksen sekaan.  

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja pohdintaa aikaansaava sessio.  

Mietteeni parin viime päivän yhteistoiminnallisissa sessioista ovat positiiviset. Lady pääsi jopa näyttelemään (, mutta ei laulamaan). Ja jopa pusuja oli tarjolla. Oikeasti, mielestäni oma tuplatiimisessiomme meni hyvin & olimme mielestäni myös valinneet aiheen, joka kosketti meitä kaikkia. Voimme siis olla tyytyväisiä suoritukseemme. Ja tulipa opittua uuden menetelmän vetokin!

Muutenkin oli mukava testailla erilaisia menetelmiä & nähdä miten ne käytännössä toimivat. Osa on sellaisia, jotka voisin hyvinkin “adoptoida”, sattuisivat siis päivätyöhöni estradeille. Täytyy ottaa itseäni niskasta kiinni ja kokeilla lavashowni päivittämistä…….. 

Lady M huomaa olleensa melko hiljainen tällä rintamalla. Muun maailman estradit ovat pitäneet hänet kiireisenä. Tulosta on onneksi syntynyt, niin työn kuin opiskelujenkin parrasvaloissa. Hektiset ajat ovat kuitenkin edessä, saa nähdä kuinka tässä vielä käy… Mutta niinhän se kai on vaan ajateltava, että tukka takana ja elämä edessä – tuulta päin.

I’ll be back, niin kuin iso Arska sanoisi.

Lady Manhattanilla on hymy huulilla. Ensimmäiset opintopisteet on kasassa, kasvisten ensimmäinen tehtävä on siis hyväksyttävästi suoritettu. Aika hieno fiilis, kannustaa jatkamaan.

Huhhuijakkaa… Lady Manhattan on suorittanut ensimmäisen virallisen esiintymisensä vihannesalalla. Tällä kertaa en puhu lavalle heitetyistä tomaateista, vaan ensimmäisestä tehdystä kasvisten oppimistehtävästä. “Vain” 9 tehtävää edessä (rohkaisevaa, eikö totta?!)… Toivotaan, että vastakaikuna ei tule niitä tomaatteja, ottaisin lavalle mieluummin punaisia, tuoksuvia ruusuja.

 Yllättävän kovalle se otti, mutta tehty, mikä tehty.